Rita Dahl: Runoja | Poems
tähtisissä silmissäsi
hullut juopuneet
käyvät käsi
kädess sekä kyyneleet
kaikki nuo lempeää sydäntäsi
ohimennessään sivelleet
torilla käydessäsi
rintojasi omenaisia hipaisseet
kuinka julma
temppelin kaarikulma
keskelle toria jään
kuinka lohdutonta
näkyä huoletonta monta
kaupungissa nään
in your starstruck eyes
crazy drunken people
walk hand
in hand and tears
all those people
who touched
your applelike breasts
while you walked in the market-place
how cruel
the arched bridge of the temple
I stay in the middle of the market-place
to avoid the many hopeless
and uncaring sights
in the city
On hämmästyttävää, että maailmassa on rakkauden kaltainen tunne.
On hämmästyttävää, ettemme halua solmia liittoa.
On hämmästyttävää vihata niin että sydän poksahtaa rikki.
On hämmästyttävää todeta, että sanojen voima on suurempi kuin rautakettinkien.
On hämmästyttävää tehdä reikiä karttaan lyijykynällä.
On hämmästyttävää purjehtia pitkin sydämen suonikasta maisemaa.
On hämmästyttävää herätä ilman, että tarvitsee pelätä.
On hämmästyttävää tietää tulevansa toimeen koirien kanssa.
On hämmästyttävää pitää kissoistakin.
On hämmästyttävää olla merkitsemätön.
On hämmästyttävää, että tämä on niin vaikea huomata.
On hämmästyttävää, että maailma on kaksi.
On hämmästyttävää, miten haluttomia olemme jakamaan tunteemme.
On hämmästyttävää, miten minusta tuli koira.
On hämmästyttävää, miksi lohikäärme ei jahtaa minua.
On hämmästyttävää, että otsassani ei jo ole pedon merkkiä.
On hämmästyttävää, mihin Babylon kukistui.
On hämmästyttävää kohdata näkyjä arjessa.
On hämmästyttävää aterioida taivaan lintujen kanssa.
On hämmästyttävää, ettei kaksi tule yhdeksi.
On hämmästyttävää, että Karitsa lopulta vihittiin.
It is amazing that we have a feeling like love in the world.
It is amazing that we do not all want to unite.
It is amazing that the heart breaks.
It is amazing to realize that the power of words is greater than the power of iron chains.
It is amazing to dig holes in the map with a pen.
It is amazing to sail the veiny map of heart.
It is amazing to wake up with no fear.
It is amazing how one gets along with dogs.
It is amazing to like cats too.
It is amazing to be unmarked.
It is amazing that this is so hard to notice.
It is amazing that world is two.
It is amazing how unwilling we are to share our feelings.
It is amazing how I became a dog.
It is amazing that a dragon is not already chasing me.
It is amazing that there is no sign of the beast on my forehead.
It is amazing how Babylon collapsed.
It is amazing to have visions in everyday life.
It is amazing to eat with the birds of heaven.
It is amazing that two does not become one.
It is amazing that the Lamb was finally initiated.
Hän kysyi, mihin tämä tie vie meidät. Olimme ylittämässä ruohon vihreää keidasta: tavallisesti kuljimme toista tietä. Hän oli halukkaasti eksymässä korkeiden, itseään toistavien rakennusten keskelle, yksitoikkoisen ikkunarivistön alle. Minä olin eksynyt aikoja sitten hänen silmistään puhkeaviin lumpeisiin, joita hajamielisesti poimin maasta sieltä täältä hänen jäljiltään. Tuskin hän sitä huomasi. Aurinko kuumotti huikaisevana pallona, sai hänet nostamaan hameen lievettä kuin viuhkaa kasvojen edessä. Puut muuttuivat täysi-ikäisiksi hetkessä, joet laskivat vahingossa mereen. Olimme palatsissa, jossa hän oli kuningatar divaanillaan, minä uskollinen kamaripalvelija muiden joukossa. Kunpa olisin vain päässyt nuuhkaisemaan pientä siivua paratiisista, jota hän kätki hiuksiinsa.
She asked where this road would take us. We were crossing a meadow. Usually we chose another route. She preferred to be lost among the tall buildings that repeated themselves, reflected in the monotonous rows of windows. I had long since become lost. Water lilies fell from her eyes. I absent-mindedly picked them up from the earth behind her. She didn’t notice. The sun burned and made her lift the hem of her skirt to fan her face. Trees grew in a moment, rivers ran accidentally into the sea. We were in a palace where she was the queen on her divan, I but one loyal chamber maid. I wanted only to sniff a small slice of the paradise hiding in her hair.
Pyhän Antoniuksen kiusaukset
Boschin hieroessa silmälasejaan salama halkaisi ne kahtia. Näön sumetessa maanpäälliset ja vedenalaiset nisäkkäät käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Leijonat ahtautuivat hattuihin, kalat kenkiin, sammakot sukkiin ja rikottuihin ruukkuihin. Eläinten ruhot kävelivät seivästettyinä etsien humaaneja vastakappaleita. Kurkien karavelit lipuivat taivaalla kohti tuntematonta päämäärää, vastarantaa. Kalan selässä talonpoika ja hänen puolisonsa olivat suojassa heitä keihäällä tavoittelevalta paholaiselta. Köyryselkäinen rampa oli astumassa kirkon raunioiden suojiin kavioilla kävelevän kalan ohi päästäkseen pöydän ääreen, pikaria kädessään pitävän pyhimyksen luo. Perustusten alla on kaari-ikkunainen luola. Mitään perustuksia ei ole, kaikki on jatkuvassa muutoksessa ja maailma astelee lentohiekalla horjuen kuin vastasyntynyt kurjenpoikanen liian pitkillä ja vaikeasti hallittavilla jaloillaan. Ratsujoukot ylittävät siltaa, mutta taakse jäävän kylän asumusten olkikatot ovat jo liekeissä ja palavina pysyvätkin, vielä vuosisatoja, vuosisatoja, kenties ikuisesti?
Saint Anthony’s temptation
While Saint Anthony was rubbing his eyeglasses, a thunderbolt split them in two. When everything went black for him, other creatures made use of the situation. Lions packed into the hats, frogs walked into socks and broken vases. Pierced animal bodies walked upright trying to be their human counterparts. Caravels of cranes sailed upon the sky to unknown destinies on the opposite shore. On the back of the fish, peasant and his spouse were safe from the devil who reached for them with his spear. A stooped cripple was about to step into the church ruins, past a fish who was walking with hoofs to get to the table, next to the saint holding a goblet. Under the foundations there is a cave with curved windows. There are no foundations, everything is in constant change and the world is staggering on like a fledgling crane with legs too long and difficult to control. Mounted troops are crossing the bridge, and the thatched roofs of the village behind are already in flames. And burn they will, for centuries and centuries, maybe forever?
Päiviä ei voi kuluttaa kolmasti, eikä postinkantaja kolkuta kuin kahdesti.
Ensimmäiseen on syytä vastata närkästyneellä kirjeellä, jossa valitellaan
postilaitoksen hitautta maan modernisaatioon huomioon ottaen. Kerrostalot eivät suosi
nuottitelinettä jokaisessa huoneistossa. Johonkin sopii jakoavain. Kahvinkeitin
keittää hullunkurista teetä haluamiinne aikoihin. Vesi on halpa hyödyke, josta käydään
kiivasta taistelua monikansallisten uutisyhtiöiden kesken. Lähetys alkoi
kuvavirta marssi varoittamatta olohuoneeseen. Olitte mennyt kun vähiten pyydettiin
tuhka savuna veteen kylpyhuoneeseen suihkuun. Uutiset eivät sitä tienneet
koputusta oli vauhdikasta jatkaa. Moderneja toimenpiteitä haluamiinne aikoihin
kaikenlaisin verukkein valmistautuneita postinkantajia. Vesi juoksee luontevasti
vesihanan suusta, mutta kaupunkia se ei tunne.
Kallioon on itse piru haudattu. Se ei pääse omin avuin pois
edes kovasti toivomalla. Monimuotoisessa ympäristössä
vaatteet täytyy pestä vuorokaudenaikoihin jolloin veden ääni
on hiljaisin. Laulajille toinen varoitus on viimeinen.
Days cannot be spent three times, and the postman only knocks twice.
The first call should be answered with an annoyed letter, with complaints
at the slowness of the postal service in our country considering the state
of our modernization. Blocks of flats do not favour a music stand in every
apartment. To some of them
belongs adjustable wrench. The coffee machine
makes funny tea whenever you want it to. Water is a cheap commodity, which is
fiercely fought over by multinational companies. Broadcast started a
flood of pictures marching into the living room. You were gone when it was least asked
like ashes to the water to the bathroom shower.
News did not know that it was fast to continue knocking. Modern measures at
the times of the days that you want to postmen equipped with all kinds of excuses. Water runs
naturally from the water tap, but it does not know the city.
Devil is buried in the rock. It can not get
out himself even if it wished hard. In a manifold environment all kinds of clothes
have to be washed during the times of the day when the
sound of the water is the most silent. Second warning is the last for the singers.
Muistan vain miten auto suistui ja joutui veden varaan. Sisarukset ovat merkillisiä. “Haluatko oluen?”. “Eiköhän ole liian aikaista?”. Aina kun tyhjennän yhden, hän tuo eteeni uuden. “Älä väitä, ettei se ole käynyt mielessäsi?”. Ihan kuin tämä olisi jotain leikkiä. Hän avaa kylpytakkinsa – niitä muotoja ei arvaisi takki päällä. “En halua sinua enää kotiin.” Nukkuisit kunnolla. Ehkä se ajaja on tullut tunnontuskiin. Se hullu soittelee koko ajan. Kalat vaan ui ja paskantaa. Lähdittekö pois sateen takia? Virtuaalitodellisuus on siis totaalisesti totta. Ei kai hän soittele sinulle? Tuntisitko äänen? Hän halusi insestipuhelun 4-vuotiaan kanssa. Tuollainen voi pilata elämäsi. Niistä puheluista saa rahaa. Löysimme sieltä alastoman ruumiin. Ei siinä ollut paljon tekemistä. Alkoi tulla pimeä. Menimme sinne kalastamaan. Hän myy enemmän kuin luuletkaan. Olin tänään alastonmallina. Mahtavaa jos Alex Trebek ostaisi kuviani. En kestä loputtomia hyväilyjä. Rakastan rankaisevaa suudelmaa. Pidemmälle meneminen tietää vaikeuksia. Se raha olisi ollut tosiaan tarpeen. Jätinkö tänne marisätkän? Vihaan Losia. Kaikki vaan vetävät kokaa ja lässyttävät.
I remember only how the car bounced off the road and ended up in the water. Sisters are strange. “Do you want a beer?” “Is it not too early?”. Then, soon as I empty one, she brings another. “Don’t say you haven’t thought it.” Is this some kind of game? She opens her bathrobe – you would never have imagined she had a figure like that with the robe on. “I don’t want you to come home anymore.” You should sleep properly. Maybe that driver has qualms. That lunatic keeps on calling all the time. Fish just swim and shit. Did you go away for the sake of the rain? Virtual reality is then completely true. He doesn’t call you? Would you recognize the voice? He wanted to have an incest call with a 4-year old. That can ruin your life. I get money from those phone calls. We found a naked body there. There was not much to do. It started to become dark. We went there fishing. He sold more than you think. I was a nude model today. Triffic if Alex Trebek would buy my pictures. I cannot stand being endlessly caressed. I love a punishing kiss. Getting further means difficulties. That money would really be necessary. Did I leave a joint here? I hate L.A. Everyone does coke and keeps on babbling.
(Robert Altman: Short Cuts)
Me olemme ruhtinaita kaikki
Me olemme ruhtinaita kaikki, ainakin jättiläisheimon jälkeläisiä.
”Kun totuus on tämä, pysykööt kristityt tarkoin erillään.”
Olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; me turman vallat.
Venäläisten sanoin: tätähän olemme yrittäneet vuosikausia teille selittää.
Me olemme verotuksen ruhtinaita ja valittu kansa!
Me olemme tulleet orvoiksi, isättömiksi, idän äitimme ovat kuin lesket.
Mehän olemme varsinaisia pimeyden ruhtinaita.
Mutta kaikki oli muka nyt ohi: “Me rakennamme kaiken uudelleen.”
Me olemme Apulannan jäseniä peitenimillä. Yön Ruhtinaita, emme tuhoa maailmoja.
Jättiläisheimon jälkeläisiä, mielestämme kuin heinäsirkkoja.
Me olemme kuin ihmistornit, jotka uneksivat tulla. Olemme siistejä ruumiita suutelemassa
aamupalveluksessa. Ei me olla ruhtinaita, me ollaan valepukuisia hovinarreja.
Pahuus asuu jossakin nurkassa ja koko maailma on pahan vallassa.
Me olemme vapaita ja meillä on suu ammollaan.
Me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että kaikki muut synnintekijät saisivat rauhassa jatkaa
vääryyksiään. Me saimme usein kuulla’ rahvaalta monia luuloja, sellaisia kuin nämä:
Kuulkaa Jehovan sana, oi Jaakobin huone ja kaikki te Israelin huoneen suvut.
Me olemme jo niin tottuneet niihin, ettemme enää tule ajatelleeksikaan elämää ilman
niitä. He viheltävät, kiristelevät hampaitaan ja sanovat: “Me olemme sen hävittäneet.”
Sunnuntaina me haluamme tarkastella heitä kotimaassansa. “Kerjäläisiä me olemme –
se on totta.” Me sanomme kaikille hiljaisille: “Etsikää Herraa, te nöyrät maassa.” Me olemme kuulleet Moabin ylpeydestä — miten kopea se on ollut! Sillä katso, me olemme peräti häpeään joutuneet. Me vaeltelimme kaikki lämpimässä, pehmeässä kevätilmassa, kaikki me huoraorjat. Me olemme vuoroin ruhtinaita, vuoroin kansoja. Me olemme sen verran kovapäistä porukkaa että kaikki tiibetinkieliset viittaukset on tarkistettu. Katso, minä ja lapset, olemme Herra Sebaotin kauppamiehiä. Vielä tulin ajatelleeksi, että täysi-ikäiset kaikki olemme lapsia. Me olemme matkamme päässä ja jäämme tänne. Ainakin jättiläisheimon jälkeläisiä, heinäsirkkoja. Teille toivotan onnistunutta matkaa.
We are princes everybody
We are princes everybody, at least descendants of a giant tribe.
”When the truth is this, will the Christians stay precisely away.”
We thought we were the grasshoppers, we the powers of crash.
With the words of the Russians: we have been trying to explain this to you for years, We are the princes of taxing and the chosen people!
We have become fatherless, orphans, mothers of east are like widows.
We are the actual princes of dark!
But now everything was over. “We shall build everything again.”
We are the members of Apulanta with false names. We are the princes of night, we do not destroy the worlds.
Descendants of a giant tribe, like the grasshoppers, in our eyes.
We are like the human towers who dream of coming. We are the clean corpses
in the morning service. We are not the princes, we are the fools in disguise.
The evil lives in some corner and the whole world is in the hands of the evil.
We are free and our mouths are open.
We have learnt to know love, so that all the other sinners can continue
their injustices. We got to know from the common people assumptions like these:
Listen to the word of Jehova, oh room of Jacob and all the families of Israeli.
We have already gotten so used to them that we can not imagine a life without them. They whistle, pull their teeth together and say: “We have lost that.”
On Sunday we want to look at them at their home country. “We are all beggars – that is true.” We say to all the silent: “Look for the Lord, you humble people on the earth.” We have heard about the proudness of Moab – how arrogant has he been.” For looketh – we have all put to shame. We wandered in the warm, summery air, all we whoreslaves. We are at times the princes, at times people. We are so stubborn people that all the references in Tibetan language have been checked. Look, me and the children, we are all Mister Sebaot’s children. Still I came to think that we adults are all children. We are in the end of our journey and we will stay here. At least the descendants of a giant tribe, the grasshoppers. For you I wish a lucky journey.
Natureza Morte
Oskar Kokoschskan käsi lepää toistaiseksi tuntemattoman nuoren naisen harteilla gondolin seilatessa pitkin tuskin havaittavia aaltoja. Rähjäinen keski-ikäinen mies heittelee maalia pitkin kangasta. Tietä kuopii sorkillaan ärsyyntynyt härkä, jota toreadori yrittää turhaan lepytellä viitallaan. Härkä näkee punaista, eikä Francis Baconin sivellin rauhoita sitä yhtään, pikemminkin päinvastoin. Jokainen siveltimenveto lisää härän muodonmuutoksia, niin että se on pian vaarassa muuttua kankaan läpi puskevaksi kentauriksi. Hollantilaiset maalarit ovat sunnuntaipiknikillä ruoholla, vaikka on ilmiselvästi maanantai. Viini ja patonki on levitetty valkoiselle liinalle, jota tuuheat lehtipuut ympäröivät. Jossain likellä on vesi, joka läikehtii rauhallisena. Jos olisin jonkin sortin modernisti tai vielä pahempaa, romantikko, luonnostelisin tähän vielä iltaa kohti laskevan kuun, joka läsnäolollaan viestittää myöhäisestä vuorokaudenajasta ja siitä, että auringonkin on muistettava mennä ajoissa levolle jaksaakseen hoitaa työnsä. Juuri kun alkaa tuntua siltä, että asetelma on valmis, kulman takaa hiipii surumielinen Edward Hopper, joka unohtuu istumaan aution kahvilan pimeimpään nurkkaan liian suuri hattu päässään.
Natureza Morte
The hand of Oskar Kokoschka rests on the shoulders of so far an unknown young woman while the gondola sails along waves that are hardly recognisable. A dirty middle-aged man throws paint along the canvas. An irritated bull paws the way with its cloven hooves, and a toreador tries to calm it down without success. The bull sees red, and the pull of Francis Bacon´s brush does not calm it down, on the contrary. Every pull of the brush increases the metamorphoses of the bull, so that it is in a danger of becoming a centaur pushing through the canvas. Dutch painters are on a Sunday picnic on the grass, although it is clearly Monday. Wine and baguettes have been spread on a white scarf, surrounded by thick deciduous trees. Somewhere near there is water that calmly glistens. If I were to be some kind of modernist, or even worse, a romanticist, I would sketch here also a moon declining toward night, which with its presence reminds us of lateness of the day and the fact, that the sun too must remember to go and lay down in time to be able to take care of its work. Just when arrangements feel to be ready, sad Edward Hopper sneaks out from behind the corner, and is forgotten sitting in the darkest corner of an empty café with too big a hat on his head.
Öfverblivna af dagen
Että edes yksi iankaikkisuussielu pysähtyisi kaiken kiireensä keskellä
Jag vill skriva vad som helst var som helst
Jonka lopullinen suuruus paljastuu vasta ajan rajan tuolla puolen
Forgive me! Let live me! Set my spirit free!
Jos kokosydämisesti kaipaat yhteyttä Häneen
Opi rakentamaan kalliolle vähäisistä rakennusaineista
Sinunkin on tehtävä ratkaisuvalintasi! Jokainen anova saa, ja etsivä löytää
“Koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa”
Hän unohti että hänenkin on kuoltava
Koirat lohduttivat sairasta Lasarusta nuolemalla tämän paiseita
Olen ollut mukana tämän maailman suurmiesten hautajaisissa –
kuinka paljon uhrataankaan varoja upeisiin vaatteisiin ja kukkalaitteisiin!
Liian myöhään rikas mies opetteli rukoilemaan
Huoneessa oli koolla kymmenkunta henkeä
Poikani makasi sairaalan sydänkoneessa kuolintuskissaan
Joudumme kaikki tämän suuren tuomioistuimen eteen
Kaikki tekomme ovat kirjoitettuina ja muistiinmerkittyinä
Suureen kiveen jonka alle on kurkistettava ennen kuin on myöhäistä
(Lähteitä. Eero Sopanen: Ratkaisu, Siiloa-seurakunta 2005 sekä Antony & the Johnsonsin Forgive me)
Öfverblivna af dagen
That just one eternal soul would stop in the middle of hurry
Jag vill skriva vad som helst var som helst
Whose final largeness would be revealed on
the other side of time
Forgive me! Let live me! Set my spirit free!
If you wholeheartedly long for a connection with Him
Learn to build on a rock with not much building material
You must make your decision choice!
Everyone who prays, gets, and the one who seeks finds
“Even dogs came and licked his boils”
He forgot that he must die too
Dogs consoled sick Lasarus by licking his boils
I have been to many big men’s funerals –
how much is put into gorgeous clothes and flowers!
Too late the rich man learned how to pray
There were about ten people gathered in the room
My son was lying in a heart machine dying
We all will be in front of this big court
All of our deeds have been written and marked down
Into a big stone under which one has to look before it is too late
(Sources: Eero Sopanen: The Solution, Siiloa-congregation, Antony & the Johnsons: Forgive me)
Autio maa
Autio maa, täyttyy aina uudelleen toiveikkaista
vaeltajista, maanosista, maista joiden leveitä
selkiä metsästäjät askeltavat afrikat, euroopat,
aasiat, amerikat, kulkevat suurilla saappailla
läpi kuin halkaistun maankuoren historian, sodan,
rauhan, konfliktin ja metsän – ennen kaikkea metsän –
tuodakseen kaupunkiin sen soihdun, joka siellä
kerran paloi mutta jonka joku erehdyksessä
sammutti ja samalla meni valot kaupungin
kaikista ikkunoista koska yhdenkin valotuikun
puhaltaminen sammuksiin väkivaltaisesti on
anteeksiantamaton rikos, johon ei kenenkään
pitäisi suostua vaan hänen on kaikin voimin
pyristeltävä vastaan kuten lintu pistää hanttiin
metsästäjälle. Luonnon lait ovat yksinkertaiset:
polkua näytetään vain sille, joka polun haluaa
löytää, eikä kukaan pakota polkua löytämään:
kuinka tulla toimeen? Pienentääkö askelia, kulkea
hitaammin, poimia polun varrelta kaunis, mikä
poimittavissa on ja jättää jälkeen marjoja muillekin?
Tässäkö olisi alku maanosien hitaalle yhdentymiselle,
kansalaisuuksien kadottamiselle, veneelle, joka
arjessa sokeana lipuu ja törmää kallioon kuin
maahan jota se oli etsimässä tietämättään, aina
tietämättään, koska mailla ei ole rajoja, maanosilla
ei ennaltamäärättyjä reittejä eikä linnuilla ainoaa
oikeaa muuttoreittiä: siksi ihmisenkin pitäisi uskoa
siipiensä kannattavuuteen ja pienennettävä askeliaan.
Vauhti on asia johon totutaan, kun autolla täytyy
tavoittaa kaksisataa, ja kierre jatkuu, maanosat kovenevat
ja pullot lentävät ojaan korkeammassa ja nopeammassa
kaaressa, eikä paikalla enää ole väliä koska näin
tapahtuu Lekkin ja Helsingin kaduilla, luonnolla
ei ole hintaa, eikä kilometrirajoituksia, ne on
kyltteihin turhaan merkitty, ja moottoripyörän
pyörät takovat vauhtia harmaaseen aamuun joka
valuttaa bensiiniä haavoille ja ne märkivät lisää
ja sairas kudos lisääntyy ja leviää kaduille kuin
sinilevät Itämereen ja kyllä se paisekin saadaan
tähän vielä, kuolio, kasvot kuolleet, kiinalainen
siirtotyöntekijä ahtaissa työolosuhteissa, ohimenevät
länsimaiset autot, jokin pieni vihje, lintujen irronneet
siivet ilmassa joista höyhenet yksi kerrallaan leijailevat
hiljalleen alas maahan hiljaisuudessa joka on kuin
törmäyksen tai pitkän, loppuneen matkan jäljiltä
The Waste Land
The waste land, fills always again with hopeful
wanderers, continents, countries whose wide
backs hunters walk along africas, europes,
asias, americas, walk in big boots
through like a splitted earth, history, war,
peace, conflict and forest – first of all forest –
to bring to the city a torch that was burning
there once but was put out by a mistake by
somebody and at the same time went out the lights
from at all city windows because even blowing out
one faint light in violently is an unforgivable crime
to which nobody should commit but he must
resist like a bird resists in the hands of the
hunter. The laws of nature are simple:
the path will be shown only for the one who wants
to find it, and nobody forces to find the path:
how to come along? To smallen the steps, to walk
slowlier, to pick up along the path a beautiful, that
can be picked and leave berries for others too?
Would this be a start for slow integration of
continents, disappearing of nationalities, to a boat that
floats blindly in everyday life and crushes a rock
like a country that it was searching for without
knowing, always without knowing, because
countries do not have borders, continents
do not have beforehand ordered routes and birds not only one
right migration route: that is why a human being
must also believe in her wings and to smallen his steps.
Speed is the only thing we grop up to, when one has to
reach 200 km with a car, and the circle goes on, continents
gets harder and bottles are thrown to a ditch in bigger and
quicker curve, and the place does not matter because this
happens in the streets of Lekki and Helsinki, nature
has no price, no speed limits, they have been
marked in the shelters for no use, and the wheels
of a motorcycle hammer speed to a grey morning that
runs gasoline to the wounds and they fester more
and the sick tissue increases and widens to the streets like
blue-green algae to the Baltic Sea and we get the boil
here too, gangrene, dead face, Chinese
migration worker in tight working conditions, passing
western cars, some little hint, loosened wings
of birds in the air, from which feathers hover one by one
quietly down to earth in a silence that is like
after the crush or long, ended journey
Seurasiko sinua joku?
Seurasiko joku sinua kotiin, vai
saitko kulkea aivan rauhassa?
Toivottavasti hän ei lyönyt sinua
aivoihin, niin että haistoit ne?
Kenties vain kuvittelet koko ajan?
Puhelinsoitot, jotka jäivät
tulematta, ehkä kuvittelet nekin?
Tiesitkö mitä olit vailla?
Ketä tahansa seuraajaa, lämmintä
tai ankaraa kättä? Jotakin joka
kulkisi vierellä kuin uskollinen
koira ja haukkuisi silloin kun
haluaisi, että annat sille makupalan
tai silität sitä? Sitäkö olit vailla?
Yhäkö vain jatkoit kuvitelmiasi?
Did somebody follow you?
Did somebody follow you at home, or
were you able to walk in peace?
Hopefully he did not hit you
in the brain so that you smelled them?
Maybe you only imagine all the time?
Telephone calls that never
came, maybe you imagine them too?
Did you know what you missed?
Whoever follower, warm
or severe hand? Somebody who
would walk beside you like a faithful
dog and bark when he
wanted, so that you gave him a snack
or stroke at him? Did you miss that?
Did you continue your dreams, still?
Translations by Rita Dahl
Haukka leikkii kyyhkysellä
Haukka leikkii kyyhkysellä ja kyyhkynen iloitsee
tietämättä leikkivänsä kuoleman kanssa. Kun haukka
matkustaa Ibaraan, tuulet työntävät sitä eteenpäin ja
haukka ajattelee että hyvä, olenpa nopeammin perillä.
Jos haukka ei halua hajottaa laumaansa, taivaalla on
tarpeeksi tilaa vaikka kuinka monelle linnulle ilman
riitoja. Haukkojen päällikkö saa kiinni vilkkaimmatkin
kanat, mutta säästääkö se ne kuolemalta? “Se tapahtui
minulle aiemminkin”, sanoi vanha kana jonka selässä
olivat haukan kynnet: eläin joka katsoo sinne ja tänne
metsässä, joutuu pian metsästäjän saaliiksi, eikä
saalistajankaan rooli ole helppo, koska sammakon
pyydystänyt kissa saa itselleen sen silmät ja nenän.
200 koirankaan omistajat eivät kuitenkaan saa koskaan
kiinni norsua. Koira ymmärtää painua makuulle
nähdessään tiikerin: saalistajankin täytyy olla kääntänyt
tämän päivän kalenterinlehti ollakseen menestyksekäs
saalistaja tai jänis jää nappaamatta. Mutta vuohet ne
vasta eläimiä ovat. Vuohi haluaa tulla puolisonsa
kaltaiseksi ja kasvattaa siksi parran; pukki sanoo
äitinsä synnyttäneen hänet ja olevansa siksi hänen
aviomiehensä. Ja miten kohtelee vuohta sen omistaja:
tullessaan sairaaksi uhraa eläimensä, parantuessaan
uhraa myös ja näin jatkuu vuohen ja sen omistajan
välinen kiertokulku loputtomiin, koska tietyt suhteet
ovat syntymässä muodostuneet. Vuohi kuitenkin
katsoo teurastajaansa kuin sen ei olisi koskaan
pitänyt olla olemassa. Luoja ei muistanut sammakkoakaan
jolla olisi pitänyt olla siivet. Sen sijaan että se
makeuttaisi keiton, se levittääkin käsivartensa ja
jalkansa ja sukeltaa keittoon: tämä on sammakon
luonne, mutta silti kala tuntee joen paremmin kuin
se. Äläkä luule, ettei kilpikonna hengittäisi: kilven
alta kuuluu suhinaa silloinkin kun kilpikonna on
matkalla ja talo seuraa sitä. Eläimet ovat oppivaisia:
kun kilpikonna avaa suunsa syödäkseen, sen poikasen
suu avautuu myös ja kilpikonna kysyy: ettekö koskaan
ole kuulleet anteliaisuudestani? Entä liskot sitten:
koska ne ovat maaten päivät pitkät, miten koskaan
tiedät, kenellä on maha kipeänä? Ja hiiret: vasta
kun kissa on matkoilla, ne valtaavat talon
itselleen. Kolapähkinän pudottanut apina ajatteli
antaa lahjan maalle ja ihmisille, mutta ihminen
ajatteli vain jonkun yrittävän tulittavan häntä
kiusallaan: ystävyyttä on vaikeaa tunnistaa vihollisuudesta,
eivätkä apinankaan halut ole vilpittömät. Seuraavassa
hetkessä se repii vaatteita kappaleiksi: muistakaamme
että koirankin kesyttämisessä kului vuosikymmeniä.
A hawk plays with a pigeon
A hawk plays with a pigeon and the pigeon is happy
without knowing that he is playing with death. When the hawk
travels to Ibara, winds push him forward
and the hawk thinks that good, I’ll get there faster.
If the hawk does not want to scatter his herd, there is enough space in the sky
for a countless number of birds without
quarrels. The chief of the hawks catches even the liveliest
chickens, but does he spare their lives? “It happened
to me before”, said an old chicken who had
hawk’s claws in its back: an animal who looks here and there
in a forest falls soon prey to a hunter, and
the role of the hunter is not easy either, because a cat who caught a frog
gets his eyes and nose.
Even owners of 200 dogs can’t ever catch
an elephant anyway. A dog is clever enough to lie down
as he sees a tiger: even a hunter must have had turned
today’s calendar leaf to be a successful
hunter, or he can’t catch a hare. But goats –
they really are peculiar animals. A goat wants to be like her spouse
and therefore grows a beard; a male goat says
that he was born of his mother and therefore he is her
husband. And how does the owner of the goat treat his animal:
when becoming ill sacrifices his animal, when getting better
sacrifices him as well and so the cycle between the goat and his owner
goes on forever, because certain relations
have been formed in birth. However, the goat
looks at his slaughterer as if he never
should have existed. God didn’t remember the frog either
who should have had wings. Instead of
sweetening the soup, he spreads his arms and
legs and dives into the soup: this is the frog’s
nature, but still a fish knows the river better than
him. And don’t think that a tortoise doesn’t breathe: whistling
can be heard from under the shell when a turtle is
on his way followed by the house. Animals are quick to learn:
when a tortoise opens his mouth to eat, his young
do the same and the tortoise asks: haven’t you ever
heard about my generosity? What about the lizards:
because they spend their days lying how can you ever
tell whose stomach hurts?
And the mice: not until
a cat is away, they occupy the house
for themselves. A monkey who dropped a cola nut intended
to give a present to earth and people, but man
only thought that somebody was trying to fire at him
out of pure spite: it is difficult to distinguish between friendship and hostility,
and not even the monkey’s desires are sincere. The next
moment he tears clothes apart: we ought to remember
that it took decades to tame a dog.
Translation from Finnish by Leena Saarelainen